perjantai 4. lokakuuta 2013

Tiede ja politiikka tulee erottaa

Luin Ylen uutisen, jonka mukaan  tiede kärsii uskottavuuden menettämisestä nettikeskustelijoiden vuoksi.
Uutinen ei periaatteessa ole mitään uutta.  Nettikeskustelijat ja trollit ovat jo vuosia olleet vakiotavaraa, joka seuraa perässä kaikkialle missä voi provosoida asiasta.. Kommentointimahdollisuuden poistaminen taas saa netin vihaiseksi ja sitä kritisoidaan sillä, että kaikkienhan kuuluu ottaa vastaan kritiikkiä. Yksi tunnetuimmista tieteen popularisointiin keskittyneistä tiedelehdistä poistikin taannoin juttujensa kommentoinitmahdollisuuden perustellen tätä sillä, että tiede kärsii uskottavuuden puutteesta. Keväällä myös Tiede -lehden yksi blogaaja jätti bloginsa perustellen, ettei voi jatkaa tieteellisen blogin pitämistä, koska se taas antaa muille saman lehden blogeille oletuksen, että nekin perustuvat tieteeseen.

Tuon Ylen uutisen pohjalta aloin kuitenkin miettiä omaa alaani eli nimen omaan monien trollien rakastamaa ilmakehätiedettä, joka on aerosolifysiikan suurimpia tutkimusaloja. Viime viikolla julkaistiin IPCC:n viimeisin raportti ja raportti sai kritiikkiä jo ennen julkistamistaan. Aikaisemmatkaan IPCCn raportit eivät ole päässeet kritiikittä ja ilmastoasiat tuntuvat nykyään olevan sellaisia, jotka herättävät eniten tunteita, puolesta ja vastaan, ihmisissä.

Olen opiskellut kahta eri fysiikan alaa ja mietin miten ihmisten suhtautuminen onkaan ollut erilaista molempia kohtaan. Aloitetaan ensimmäisestä eli tähtitieteestä.

Muistan, kun kerroin ihmisille opiskelevani tähtitiedettä, sain kahdenlaisia vastauksia. Suurin osa vastauksista oli jotenkin vapaasti ilmaistuna muotoa "wou". Toiset ihmettelivät enemmän ja kertoivat aina olleensa kiinnostuneita tähtitieteestä. Toiset taas pitivät sitä todella siistinä ja vaikeana. Yksi kysymys, joka tuntui toistuvan ihmisten mielessä oli jotain tyyliin "luin juuri että joku iso asteroidi tulee ja tuohoaa vuonna N maan, onko tämä totta". Näihin sai aina vastailla, että eiköhän siitä olisi paljon isommat uutiset jos asia oikeasti olisi näin. Kuitenkin lähes aina tähtitiede tuntui olevan monille jotenkin ihmeellinen asia ja se, että joku oikeasti opiskelee tähtitiedettä, oli mahtavaa (en tiedä olisiko vastaanotto ollut erilainen jos olisin mies, en saa koskaan tietää).

Aerosolifysiikkaan lähdettyäni ihmisten reaktio muuttui jonkin verran. Ensinnäkään kukaan ei tunnu tietävän mikä on aerosoli vaan olen joutunut vastailemaan kommentteihin kuten "liittyykö se deodorantteihin?". Ja vaikka fysiikka on koulussa opetettava aine, niin monella ei tunnu olevan mitään hajua siitä, mitä fysiikka oikeasti on. Kuitenkin sen jälkeen kun on vähän selittänyt miten aerosolit vaikka liittyvät ilmastonmuutokseen, niin alkaa valtava tenttaaminen siitä, että onko ilmastonmuutos huijausta vai ei. Usein olen kyllästymiseen saakka yrittänyt puollustaa tieteellisiä tuloksia, mutta usein tämä on turhaa, jos vastapuoli on päättänyt vastustavansa kaikkea ilmastonmuutokseen liityvää. Nyt mietin, että miksi asia on näin että ilmastotutkimuksesta ihmisillä tuntuu olevan vaikka kuinka sanottavaa kun tähtitiedettä lähinnä pidetään hienona.

Tähtitiede on harmitonta. Se tutkii asiaa, mikä kiinnostaa monia, mutta se ei suoraan vaikuta ihmisten elämään. Ilmakehätieteet taas koetaan ihmisten omaan elämään vaikuttavina asioina. Tässä kuitenkin tulee se ristiriita tieteen puolueellisuudesta. Eli itse tiede ei kehoita ketään tekemään mitään. Sen tarkoituksena on tutkia maailmaa ja oppia ymmärtämään sitä. On kokonaan ihmisestä itsestä kiinni mihin tieteen tuomaa tietoa hyödynnetään. Usein sekoitetaankin itse perustutkimus ja sen myötä luodut suositukset. Esimerkiksi nyt kovan kritiikin kohteeksi joutuva IPCC ei itse tee tutkimusta tai mittauksia vaan kokoaa kaiken saatavilla olevan tiedon yhteen raporttiin ja kirjoittaa sen mahdollisimman ymmärrettävään muotoon.

Miksi sitten ilmastodenialistit hyökkäävät usein tiedettä vastaan? Luultavasti siksi, kun ilmastonmuutos on markkinoitu täysin väärin maailmalle. Ilmastonmuutos on popularisoitu asiaksi, mikä pakottaa ihmisiä muuttamaan elämäntapojaan. Ei saisi ajaa autolla, ei saisi syödä lihaa ja ei saisi lentää Kanarialle lomalla. Kaikki nämä ovat ilmastonmuutoksen syytä ja ei ihmekään miksi osa porukasta mielummin kieltää koko asian kuin tekee muutoksia omaan elämäänsä.

Harvan asian markkinointi yleisölle on niin epäonnistunutta kuin ilmastonmuutoksen. Tämäkin on luultavasti osittain teollisuuden ja poliitikkojen lobbaamisen tulosta. Ilmastonmuutos on sysätty yksilön vastuulle ja ihmisestä on tehty se paha, joka tuhoaa oman ympäristönsä. Osittain yksilönkään vastuuta ei voida unohtaa, mutta loppupeleissä yksilön valinnat ohjautuvat aina jonkin isomman järjestelmän kautta ja siksi ilmaston lämpenemisen torjuminen ei voi olla kokonaan yksilön vastuulla. Kuitenkin media on tehnyt siitä sellaista kuin se olisi.

Nyt pitäisikin miettiä, että miten ilmastonmuutokseen liittyvää keskustelua tulisi viedä eteenpäin, ilman että se syyllistää yksilöitä ja aiheuttaa valtavaa denialistien määrää. Ilmastoon liittyvä tutkimus pitäisi erottaa politiikasta eli tiedostaa tieteen puoluettomuus ja ymmärtää mitä eroa on ilmastonmuutostutkimuksella ja ilmastopolitiikalla. Tutkimuksen kuuluu olla riippumatonta ja sen ei kuulu ottaa kantaa ihmisten elämään. Sen tehtävänä on esittää tutkimusongelmalle ensin tarvittavat mittaukset, sitten tulokset ja lopuksi seuranta. Näin ongelmalle on olemassa tieteellinen selitys, mutta kysymys miten ongelma ratkaistaan jääkin muiden kuin tieteen päätettäväksi.

Haastankin kaikki nyt erottamaan tieteen ja politiikan toisistaan. Jokainen juttu, mikä liittyy johonkin tieteen alaan niin kannattaa lukea kahdesti ja miettiä, onko siinä esitetty tieteellistä faktaa vai onko siinä esitetty myös poliittisia kantoja asiaan reagoimiseksi. Pelkkää tiedettä tekemällä ei vielä maailmaa pelasteta, se on vain väline. Lopullinen ratkaisu löytyykin muualta, mutta tiede auttaa meitä löytämään sinne. 

torstai 2. toukokuuta 2013

Ilmastonmuutoksen yhteiskunnalliset vaikutukset

Kirjoitin tuossa ennen huhtikuun puolivälissä Nörttityttöblogiin ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisista vaikutuksista. Tekstin voi käydä lukemassa täältä 


perjantai 15. helmikuuta 2013

Miten lyhentää opintoaikoja?

Opintotuen rakenteellinen uudistaminen (jälleen kerran) on viime päivinä kuohunut opiskelijapiireissä. Uudessa mallissa yksi ehdotus olisi selkeästi lainapainotteisuuden lisääminen kandivaiheen jälkeen. Tässä ongelmaksi nousisi se, että opiskelijat vain tekevät töitä entistä enemmän opintotuen loppumisen jälkeen. En nyt kuitenkaan ajatellut käyttää aikaa tämän ongelman osoittamiseen, vaan ehdottaa jotain aivan muuta. 

Surullinen tarina kuuluu missä vain korkeakoulussa. Omalla opintoalallani keskustelu menee jotenkin näin:
- Hei, opiskelet siis fysiikkaa, mikä sinusta tulee isona? 
- Työtön, heh heh. 
Tämä ei ihan oikeasti ole hauskaa ja joka paikassa tämä sama vitsi toistuu alasta riippumatta. Eikö hälyytyskellojen pitäisi soida jo heti kun tämmöinen keskustelu alkaa, koska silloin opiskelijoiden usko omaan työllistymiseen on vaakalaudalla. Kaikessa opiskelussa taustalla on pelko siitä, että ei saakaan omalta alalta töitä. Mitä tälle epävarmuudelle pitäisi tehdä?

Olen ammattiliitossa töissä ja joka tammikuussa kierrän ympäri Suomea pitäen infoa kesätyöasioista sekä parin tunnin pituista luentoa yleensäkin työelämäasioista työkaverini kanssa. Tänä vuonna infopisteellämme oli myös monella paikkakunnalla mukana yliopiston urapalvelujen väkeä. Koska välillä infopisteellä on hiljaisempaa niin ehtii jutellakin paljon.

Ei ollut yhtään ainutta paikkakuntaa, jossa keskustelu ei olisi kääntynyt siihen, miten valtava resurssipula urapalveluilla on. Monet kertoivat siitä, miten heillä on vain vähennetty väkeä ja kuinka opiskelijoita olisi enemmän ja enemmän etsimässä urapalvelujen apua. Usein korkeakouluissa on yksi urapalvelun työntekijä useaa tuhatta opiskelijaa kohden. 

Kerrotaan lyhyesti mistä urapalveluissa on kyse. Helsingin yliopiston urapalvelujen etusivulla lukee näin:
  • tukee opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden laadukasta sijoittumista työelämään
  • tarjoaa työnantajille erilaisia mahdollisuuksia tavoittaa valmistuvat maisterit ja kandidaatit sekä kesä- ja osa-aikatöitä etsivät opiskelijat
  • tekee yhteistyötä laitosten ja tiedekuntien kanssa opiskelijoiden työelämävalmiuksien parantamiseksi ja työelämäyhteyksien luomiseksi
Kuullostaa todella hyvältä. Todellisuus kuitenkin on vähän eri. Käytännössä opiskelijoiden työelämäopinnot ovat hyvin suppeat eivätkä sijoitu ollenkaan oikeaan aikaan opintoja. Omassakin tutkinnossa ainoat työelämäopinnot ovat fuksivuonna. FUKSIVUODEN SYKSYLLÄ! Eli ensimmäinen kurssi mitä käy. Kukaan ei muista enää mitään siltä kurssilta viidennen vuoden jälkeen kun pitäisi siirtyä työelämään. Kurssi sisältää eri fysiikan alojen esittelyä, mutta ei kuitenkaan kerro työnhausta akateemisessa työmaailmassa mitään. 

Jotenkin suurin osa kaikesta työelämään valmentautumisesta jätetään siis omille harteille. Urapalveluista voi hakea apua, mutta resurssipulan vuoksi, jonot ovat pitkitä. Monesti uraneuvontaan ja asiakirjojen kommentointiin voi joutua odottamaan pari kuukautta. Kiireisin aika onkin usein kesätöitä hakiessa ja usein ensimmäinen vapaa aika uraneuvojalle menee kesätyönhaun jälkeiselle ajalle, jolloin seuraavaan kesään pitää odottaa yli vuosi. 

Yliopisto ei myöskään opeta yliopiston ulkopuolisesta työelämästä kovinkaan paljoa. Ainoa asia, johon tunnutaan edes jotenkin kannustavan, on jatko-opiskelu. Muista työllistymismahdollisuuksista ei puhuta juuri mitään. Myöskään jatko-opintojen jälkeisestä työelämästä ei kerrota oikein mitään. Moni kaipaisi siinä viimeisenä vuonna jonkinlaista työelämäohjausta, jossa pääsisi tutustumaan siihen mitä oikeasti omalla tutkinnolla voi tehdä. Mitä ovat ne oman alan työt ja mitä on se laadullinen työllistyminen. Usein kysytyin kysymys opiskelijoiden keskuudessa onkin se että minne voin mennä töihin eli ei oikeasti tiedetä mihin tai minkälaiseen työhön omalta alalta valmistutaan. Miten opiskelija voi valmistua jos hän ei tiedä miksikä hän on valmistumassa?


Jos oikeasti halutaan lyhentää opintoaikoja niin listätään opiskelijoiden työelämävalmiuksia. Tämä alkaa siitä, että jokaisen yliopiston urapalvelujen resursseja lisätään. Jokainen tiedekunta tarvitsisi oma uraneuvojan, joka on perehtynyt juuri tietyn alan työtilanteeseen ja erilaisiin yrityksiin, joihin tiedekunnasta mennään töihin. Nämä uraneuvojat voisivat ylläpitää suhteita paremmin työnantajiin. Osa korkeakouluista osaa tämän, kuten Aalto ja sen näkee jo ulkopuolisessa rahoituksessa. Työelämä tietää mihin sieltä valmistutaan.

Tällä hetkellä erilaiset yritysvierailut ja suhteet ovat pitkälti ainejärjestöjen harteilla ja jos järjestössä ei ole aktiivista työelämätoimintaa, niin moni voi jäädä vaille minkäänlaista kokemusta työelämään sijoittumisesta. Tämän ei pitäisi olla ainoastaan ainejärjesön harteilla, vaan yliopiston pitäisi tukea siihen myös omasta takaa. Ainejärjestöjen tekemä työ on korvaamatonta, mutta jos ei ole sattunut lähtemään mukaan järjestötoimintaan, voi jäädä kokonaan tästä osasta paitsi. Siksi se ei saisi olla vain ainejärjestön harteilla. Lisäisin siis myös oppiaineen vastuuta työelämäasioissa.

Uraneuvontaa kaivattaisiin myös laitoksilla eli jokaisella laitoksella pitäisi olla oma uraneuvoja, joka olisi läheisesti tekemisissä opintoneuvojan kanssa. Monesti opintoneuvojat ovat hyviä ja osaavat kertoa kaiken opinnoista, mutta uraneuvoja osaisi kertoa mitä kaikkia asioita pitää opiskella jos on jokin tietty työpaikka vaikka mielessä. Uraneuvoja myös osaisi kommentoida työnhakuasiakirjoja ja antaa vinkkejä erilaisista työmahdollisuuksista. Sen tehtävä ei olisi etsiä opiskelijoille töitä, koska se on edelleen jokasen itse selvitettävissä oleva asia, mutta neuvoja osaisi kertoa mahdollisista firmoista, joissa alan opiskelijoita on töissä.

Myös almumnien kautta voitaisi kokeilla mentorointitoimintaa, koska moni opiskelija kaipaisi vähän vanhempaa henkilöä tukemaan omissa valinnoissaan. Vähän vanhemmalla tarkoitan lähempänä opiskeluvuosia olevaa henkilöä kuin lähempänä eläkeikää. Verkostoitumisen on todettu olevan entistä tärkeämpää jo opiskeluaikana ja mentorin kautta voisi saada myös hyviä verkostoja.

Opiskelijat haluavat valmistua ja päästä töihin. Annetaan siihen vain sopivat mahdollisuudet niin kukapa ei haluaisi omalle alalle työllistyä.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Salattu totuus - Miksi tupakka tappaa?

Julkaisin alla olevan tekstin Nörttityttöblogissa 2.5.2012. Päätin kuitenkin julkasita sen myös täällä, koska aina välillä joku kyselee sen perään kun ei ole löytänyt sitä blogistani.

---------------------------------------------------------------


Olen jo jonkin aikaa halunnut kirjoittaa tästä aiheesta mutta en ole oikein tiennyt että miten. Jotenkin aina jos nostaa esiin tupakan vaaroja niin saa kamalan vastareaktioin aikaan henkilöiltä, jotka polttavat. He väittävät, että kaikki saavat tehdä mitä ikinä haluavat omalla kropallaan tai että riskit ovat aivan liioiteltuja. Minä kuitenkin välitän ihmisistä ja haluan nyt kertoa asiasta sen mitä itse tiedän.  Tiedän, että jokainen, joka polttaa, tietää sen olevan haitaksi itselleen ja vain itsensä takia vähättelee ja yrittää kiertää asiaa. Vaikka tupakka onkin yksi maailman vanhimmistan addiktioista, on ilmeisesti vaikeaa myöntää joutuneensa sen uhriksi.

Mietitään asiaa nyt ihan alusta alkaen. Moni alkaa polttaa jo teini-iässä.
”Suomalaisista miehistä tupakoi vuonna 2008 päivittäin 24 prosenttia ja naisista 18 prosenttia. Nuoret tytöt tupakoivat hivenen poikia enemmän: 16-vuotiaista tytöistä tupakoi 22 ja pojista 21 prosenttia.” (TS. 29.3.2010)
Siis oikeasi huh! Joka viides 16-vuotias sanoo tupakoivansa. Olen myös lähes varma, että jokainen heistä tietää tupakan olevan haitallista, mutta ei jostain syystä välitä. Näin kävi omallakin yläasteella ja monihan siellä koulun takana poltti.  

Kului kuitenkin yli 10 vuotta ennen kuin kohtasin tupakan oman opiskeluni kautta täysin eri näkökulmasta, kuin mitä kukaan oli koskaan opettanut. Opiskelen itse fysiikan laitoksella ympäristö- ja aerosolifysiikan linjalla. Yleensä kun ihmisille mainitsee sanan aerosoli, niin mieleen tulee deodorantti. Aerosolit ovat siis ilman pienhiukkasia. Eli kaikki tietyn kokoiset hiukkaset mitä ilmasta löytyy ovat aerosoleja. Esimerkiksi siitepöly, katupöly, pakokaasut, virukset ja bakteerit ovat kaikki aerosoleja. Tupakasta tuleva savu on myös kokonaan erilaisia aerosoleja.

Tupakkahan sisältää jo liudan haitallisia aineita kuten häkää ja nikotiinia. Monet tietävät näistä. Se mitä ihmiset eivät kuitenkaan tiedä on tupakan sisältämän radioaktiivisen aineen määrä. Lannoitteilla kasvatettu tupakka sisältää merkittäviä määriä radioaktiivista polonium-isotooppia 210. Tiedättekö mitä poloniumi on? Se on aine mitä ei todellakaan pitäisi kiskoa keuhkoihin. Polonium on 400 kertaa radioaktiivisempaa kuin uraani, joka tuntuu missä vain keskustelussa pelottavan ihmisiä. Poloniumia on mm. käytetty myrkkynä. Jo mikrogramman kokoinen määrä poloniumia kehossa on kohtalokas. Mutta miten polonium oikeastaan päätyy tupakkaan?

Tupakkaa kasvatetaan tietenkin lannoitteilla kun halutaan saada mahdollisimman hyvä sato. Fosfaattipitoiset lannoitteet ovat yksi tehokkaimmista tupakankasvatuskeinoista. Fosfaatti on aine, joka kerää maaperässä luontaisesti olevia radioaktiivisia aineita itseensä. Yksi näistä aineista on uraani, jota maaperässä on paljon. Uraanin ollessa radioaktiivinen aine, se lopulta hajoaa muiksi aineiksi kuten radoniksi, lyijyksi ja poloniumiksi. Tiedetään myös että, joillain kasveilla on tapana kerätä itseensä tietyn tyyppisiä aineita ja tupakka tuntuu keräävän juuri poloniumia ja radonia.

Radon on kaasu, joten se joutuu helposti hengitysteihin ja hajoaa alfahajoamisen kautta edelleen poloniumiksi. Alfahiukkanen on iso ja pysähtyy ensimmäiseen asiaan johon se törmää ja hajoaa heti. Kaikki radonin säteilyhaitat jäävät keuhkoissa vain millimetrien etäisyydelle hajoamispaikasta. Radon on paljon tutkittu kaasu ja usein tutkitaankin sisäilman radonpitoisuuksia.

Polonium on kuitenkin kiinteä aine, joten sitä saavat keuhkoihinsa vain tupakoitsijat.
”Tupakan ja poloniumin yhteyden löysi Harvardin yliopiston radiokemisti Vilma Hunt vuonna 1964. Hän mittasi laboratoriossa eri aineita ja mittasi sattumalta myös, paljonko tuhkakupin sisällössä on poloniumia. Sitä ei ollut yhtään. Tämä oli yllättävää, sillä poloniumia on mitattavissa määrin kaikessa orgaanisessa aineksessa. Selvisi, että tupakan palaessa polonium kaasuuntuu, joutuu keuhkoihin ja jää sinne.” (Tekniikka ja talous, 21.1.2011.) 
Tämän pitäisi jo yksinään herättää asia keskusteluun, mutta näin ei käynyt. American Tobacco Company selvitti keuhkoihin kertyvän poloniumin määrät ja totesi, ettei haittoja voi torjua savukkeiden filttereillä. Asia jäi siihen. Myöhempinä vuosina vielä löydettiin keino "acid wash" eli happopesu, jolla polonium olisi saatu poistettua lähes kokonaan. Tämä menetelmä vain vähensi tupakan tuomaa nopeaa nikotiinihuumaa, jolloin tupakka ei ollut enää yhtä addiktoiva, joten menetelmää ei otettu käyttöön. Asia vain lakaistiin pöydän alle.

Lähde: MTV3 Näin suomalainen altistuu säteilylle
Keskimääräisen suomalaisen saama keskimääräinen säteilyannos vuodessa on vajaa 4 mSv. Tupakoitsijoiden saama säteily on kuitenkin ihan eri luokkaa. Reilu puolitoista askillista tupakkaa vastaa samaa säteilymäärää, kuin keuhkoröntgenistä saatu säteily. Jos oletetaan että henkilö polttaa vaikka sen vajaa kaksi askia tupakkaa viikossa, niin vuoden aikana hän saa pelkästään tupakasta jo yli 5 mSv:tä säteilyä. Eli yli tuplasti sen määrän kuin tupakoimaton henkilö.

Mitä sitten keuhkoissa oikein tapahtuu kun tupakan savua sinne päätyy? Tämä on monille hämärän peitossa oleva asia. No ensinnäkin tupakan mukana tulevat kaikki hiukkaset päätyvät lopulta keuhkojen limakalvon pinnalle, kun ovat ensin tuhonneet keuhkojen pintaa suojaavat värekarvat. Osa hiukkasista poistuu hengityksen mukana pois ja osa jää kiinni limakalvoihin.

Nyt kun limakalvoille kertyy ajan mittaan enemmän ja enemmän näitä pienhiukkasia, niin solut alkavat ärsyyntyä niiden läsnäolosta. Tilanne on vähän sama kuin istuisit rauhassa vaikka lukemassa tai tekemässä töitäsi ja yhtäkkiä kylkeesi liimautuu toinen tyyppi joka jatkuvasti tökkii sinua. Sitten jossain vaiheessa myös toiselle puolelle ilmestyy toinen tyyppi, joka myös jatkuvasti tökkii sinua. Tämä tilanne tietenkin alkaa ennen pitkään suunnattomasti ärsyttämään sinua ja tilanteeseen haluaa muutoksen. Silloin pitää itse tehdä jotain, että pääsee pois tilanteesta. Tällöin solun jakautuessa todennäköisemmin syntyy pahanlaatuinen solu, joka voi kehittyä myöhemmin syöpäsoluksi.

Samanlaisen muutoksen solussa voi aiheuttaa säteily. Sen haitallisuus johtuu hiukkasten suuresta liike-energiasta ja lyhyestä vapaasta matkasta, jolloin pieneen kudosmäärään alfa-aktiivisen aineen ympärillä kohdistuu huomattavan suuri ionisoiva energia. Säteily voi jättää solun perimään pysyvän muutoksen eli mutaation. Kun mutaatioita on kertynyt useita, voi seurauksena olla syöpäkasvain. Tupakoitsevilla henkilöillä on siis useampi eri tapa, jolla keuhkoissa olevat solut häiriintyvät. Myös radonilla on nyt tekemistä asian kanssa.
”Tupakoimattoman riski saada keuhkosyöpä ennen 75. syntymäpäiväänsä kasvaa 0,5 prosentista 0,7 prosenttiin asunnon huoneilman radonpitoisuuden kasvaessa arvosta 100 becquereliä kuutiometrissä arvoon 400 becquereliä kuutiometrissä. Tupakoitsijan vastaavat luvut ovat 12 ja 16 prosenttia. Toisin sanoen tuhannesta tupakoimattomasta pienen radonpitoisuuden asunnossa asuvasta noin viisi sairastuu keuhkosyöpään, korkeissa radonpitoisuuksissa asuvista tupakoivista sairastuu keuhkosyöpään noin 160." (Radon ja tupakka tappavat yhdessä ja erikseen, Säteilyturvakeskus)
Ja taisin jo tuolla ylempänä todeta tupakan sisältävän itsessään valmiiksi radonia.

Tiedän että tieto lisää tuskaa, ja siksi näitä asioita onkin välillä niin vaikea opiskella, kun tietää mitä ihmiskunta tekee itselleen, vaikka tietää sen olevan haitallista. Eli nyt oikeastaan haluaisin tietää syyn tälle kaikelle. Eli miksi kukaan haluaisi polttaa tupakkaa nyt kun tietää tämän kaiken? Uskon että muutama vastaa pitävän sen mausta, mutta valtaosa, jotka ovat teininä aloittaneet tupakan polton, ovat kyllä väännelleet naamaa ensimmäiset pari viikkoa poltellessaan tupakkaa ja nyt aikuisena eivät enää pääse siitä eroon. Väitän kuitenkin, että miten vaikealta lopettaminen voikin aluksi tuntua, niin se on niin sen arvoista.

Halusinkin kirjoittaa tämän tekstin oikeastaan kaikille niille ystäville, joista välitän ja joiden toivoisin lopettavan tupakan polton. Lakatkaa keksimästä tekosyitä kuten ”Mä olen vain bilepolttaja ja satun bilettämään joka päivä.” tai ”Lopetan sitten joskus jos hankin lapsia.” tai ”Poltan vain kun olen niin stressaantunut”. Olkaa itsellenne rehellisiä ja myöntäkää että olette vain koukussa ja että lopettamiseen voi tarvita apua. Toivon, ettei kukaan nyt suutu tästä jutusta, koska uskoisin ihmisten tietoisuuden lisäämisen auttavan monessa asiassa ja tällä kertaa halusin tuoda keskusteluun tupakoinnin haitallisuuden ne syyt, joita on jo vuosikymmeniä piiloteltu. Live long and prosper, without smoke!

Lähteet sekä lisää tietoa aiheesta:

Tobacco Companies Knew of Radiation in Cigarettes, Covered It Up

The Secret Tobacco Companies Don’t Want You to Know: There’s Radiation Inside Cigarettes
The radioactive tobacco smoke

Tuhannet kuolevat tupakan radioaktiivisuuteen

Yllättävä myrkky – Tupakassa radioaktiivista ainetta


torstai 6. syyskuuta 2012

Pienempi paha - Turve vai kivihiili?

Kuten moni tietääkin, teen gradua liittyen Suomen energialähteisiin. Aihe on monipuolinen ja kiinnostava, mutta välillä eksyn itsekin tieltä. Fyysikkona minun haluttaisiin kirjoittavan rankkaa faktaa, joka perustuu kokonaan tutkittuihin asioihin ja itsekin haluan graduni sisältävän vain näitä asioita. Moni asia mitä tutkin, kuitenkin herättää väkisin pohdiskelua siitä millainen maailma tulee olemaan 50 vuoden päästä.

Ensimmäinen asia, jota jäin pidemmäksi aikaa pohtimaan oli kivihiili vs turve. Kivihiiltä käytetään sähkön tuotannossa 14,1 prosenttia kokonaisenergian tuotannosta. Kivihiili on uusiutumaton luonnonvara, joka ei kuitenkaan ihan heti ole vielä loppumassa. Kivihiili jo yllätys, yllätys nimensäkin mukaan sisältää hiiltä ja sitä poltettaessa vapautuu suuret määrät hiilidioksidia sekä muita kasvihuonekaasuja. Kivihiilen polttaminen tuottaakin maailman mittakaavalla noin puolet fossiilisten polttoaineiden tuottamista hiilidioksidipäästöistä, olleen yksi maailman suurimmista hiilidioksidipäästöjen lähteestä

Kivihiiltä ei kuitenkaan Suomessa louhita, vaan se tuodaan ulkomailta, joista suurimpina toimitajina ovat Venäjä, Puola, Kazastan Australia ja USA.[Tullin ulkomaankaupan tilasto] Venäjä ehdottomasti ykköstoimittajana. Kun suomalaisilta energiayhtöiltä kysyttiin, mistä he ostavat kivihiilensä, niin ainoastaan Fortum osasi kertoa tarkkaan mistä se hankki raakaenergiansa. Muiden vastaukset olivat tylyjä ja monet eivät tienneet alkuperää ollenkaan tai suostuneet kertomaan [Finwatch]

Yksi suurimmista kivihiilikaivoksista sijaistsee Venäjällä Etelä-Siperiassa Kuzbassissa. Jos mediaa seuraa ahkerasti, voi huomata, että kaivoshommat eivät ole mitenkään turvallista puuhaa. Kiinassa kaivosmiehen ammatin on todettu olevan maailman vaarallisin työ. Kaivostyöntekijät altistuvat jatkuvasti kaivoksista tulevalle pölylle sekä joutuvat olemaan jatkuvan romahdusvaaran varassa. Esimerkiksi Helsingin sanomat uutisoi viimeksi keväällä 2010 venäjällä sattuneesta kaivosturmasta, joka on sama tehdas, josta Suomeen tuleva kivihiili tulee.

Onko siis oikein, että muiden maiden työntekijät riskeeraavat itsensä Suomen energiatuotannon takia?

Yksi vaihtoehto tälle onkin Suomen ainoa kivihiiltä vastaava varanto eli turve. Turve on oikeastaan hyvin hyvin hitaasti uusiutuvaa luonnonvaraa mutta nyt puhutaan tuhansista vuosista. Turvetta muodostuu alle 1 mm vuodessa eli en laskisi sen olevan uusiutuva luonnonvara.

Turvemaat kattavat maailman pinta-alasta vain 3 prosenttia, mutta samalla ovat kaikkein suurin hiilinielu mitä maalta löytyy. Turvemaat ovat kuitenkin herkässä tasapainossa ja pienkin ekosysteemin muutos, saa ne muuttumaan hiilinieluista emittoijiksi. Suomi on yksi maailman suurimmista turpeen tuottajista ja käyttääkin noin 7 % turvetta omassa energiatuotannossaan.

Turpeen tuotantoa voidaan valvoa Suomessa ja taata turpeennostajille hyvät työolosuhteet ja palkat. Hintana tässä tosin on se, että turvemaita ei voi noin vain uusia, ne vapauttavat jo turpeen keräämisen aikana valtavasti hiilidioksidia sekä turpeen poltoon on todettu olevan energiamuoto, joka tuottaa eniten hiilidioksidipästöjä kaikista energiamuodoista.

Kumpi on siis parempi/pahemi? Se että käytämme muualta tuotua kivihiilitä, koska se on halvempaa ja jonka tuottamisolosuhteita emme voi valvoa mitenkään, vai että tuotamme itse turpeen joka vapauttaa enemmän hiilidioksidipäästöjä?

Tähän tietenkin nokkelat pienet vihertietäjät toteavat, että lopetetaan kaikki, mutta eihän maailma ole niin yksinkertainen. Jos molemmat energiamuodot lopetettaisiin, puuttuisi suomen energiatuotannosta melkein neljäsosa kun huomioidaan myös turpeen ja kivihiilen oheessa tuotettu lämpö.
Helmikuussa 2010 Suomessa oli 118 tuulivoimalaitosta, joiden laskennallinen tuotantokapasiteetti on 147 MW. Voimalat tuottivat sähköä noin 0,3 % sähkön kokonaiskulutuksesta. Jos siis haluttaiisiin korvata kaikki kivihiili sekä turve pelkällä tuulivoimalla, tulisi se vaatimaan noin 7500 uutta tuulivoimalaitosta.
Tämä ei vielä korvaisi kuin sähköntuotannon osuuden ja lämpo pitäisi jotain kautta kuitenkin saada, koska nyt kaukolämpöverkosta puuttuisi niin suuri osa.

Mikä on siis pienempi paha?


Sehän on vaan gradu.

Gradu.

Teen sitä parhaillani.

Teen siinä Suomen energialähteille riskianalyysiä, jossa tarkastellaan eri energialähteiden tuomia riskejä koko elinkaaren aikana eli vaikutuksia ympäristöön, yleisöön sekä työntekijään. Tuloksiksi siitä pitäisi saada eri energiamuodoille vertailukelpoisia arvoja kuten CO2 päästöt /tuotettu energia,  menetetyt työpäivät/tuotettu energia jne.

Tutkimus on ollut mielenkiintoista ja en itsekään malta odottaa mitä saan tuloksiksi. Gradun olen luvannut palauttaa lokakuun loppuun mennessä eli vajaa 2 kuukautta aikaa vielä tehdä sitä. Nyt olen kuitenkin jo käyttänyt sen tekemiseen täysipäiväisesti kolme kuukautta ja en ymmärrä gradun tuomaa hehkutusta.

Fuksina vielä ajattelin, että miten isoja ja fiksuja vanhemmat opiskelijat olivatkaan, jotka pakersivat gradujensa parissa. Monta vuotta myös ajattelin, että en voi vielä mitenkään tehdä gradua kun en ole tarpeeksi fiksu/hyvä/osaava monessa asissa, jotka oletin osaavani sitten kun teen gradua. Nyt pettymykseni huomaan olevani edelleen se sama henkilö, joka koko ajan kyseenalaistaa omaa osaamista ja kokee olevansa lapsen kengissä suuten tieteilijöiden rinnalla. En ole vieläkään valmis valmistumaan.

Suurin osa tästä ahdistuksesta johtuu yksinkertaisesti yliopiston maalailemista kuvista valmistumisen suhteen. Asia on vähän sama kuin mitä lukiossa tehään. Siellä opettajat tahkovat kolme vuotta ihmisten päähän, kuinka yo-kirjoitukset ovat maailman tärkein asia. Heti kun lukiosta pääsee sitten pois, huomaakin ettei yo-kirjoitusarvosanoilla tai yleensäkään lukion päättötodistuksella, tee mitään. Ainoa asia mihin ne vaikuttavat on korkeakouluun hakiessa. Tämän jälkeen ei kovinkaan montaa tahoa kiinnosta. Sama pätee graduun. Siitä maalaillaan suurta ja mahtavaa kuvaa, siitä tehdään vaikea toteuttaa, kerrotaan että moni jää gradua vaille valmiiksi, sitä pidetään kompastuskivenä ja ne onnekkaat, jotka saavat sen tehtyä, ovat vihdoin valmiita ihmisiä.

Vitsi mitä paskaa. Koko tuo edellinen kappale on vain ihmisten huijaamista. Itse ihmettelen miten helppoa ja kivaa gradun tekeminen onnkaan ollut. Voisin jatkaa sitä pidempään. Voisin kirjoittaa kaksikin gradua. Ehkä kesä myös nyt fysiikan laitoksella töissä toi täytettä tyhjyyteen, jonka sain sen jälkeen kun vaihdoin pois tähtitieteestä ja observatorion väki muutti kumpulaan. En ollut moneen vuoteen tunenut yhteenkuuluvuutta kumpulan henkilökunnan kanssa, koska fysiikan laitoksella jako opiskelijoiden ja tutkijoiden välillä on paljon suurempi, kuin mitä se tähtitieteen laitoksella oli. Nyt kuitenkin myös yhteenkuuluvuuden tunne palasi ja antoi lisää motivaatiota.

Ihmettelen vielä sitä, että miksi jotenkin oletetaan, että gradu tehdään sitten viimeiseksi, aivan opintojen lopuksi. Itse olisin saanut opiskelumotivaationi palaamaan paljon aikasemmin, jos olisin päässyt tekemään gradua jo aikaisemmin. Se on mukavaa vaihteulua Kumpulan perusopiskelurytmille. Olen vain niin innoissani siitä, että kerrankin saan tehdä jotain muuta kuin pelkkiä laskareita ja labroja. Graduun liittyy enemmän pohjatyötä ja omia laskelmia ja päätelmiä. Sitä tehdessä pääsee tutustumaan fyssan laitoksen mahtavaan tutkijaporukkaan. Gradun tekeminen on ihanaa!

Oma vinkkini kaikille opintojen parissa tuskaileville opiskelijoille onkin se, että älä ota sitä niin vakavasti, se on vain gradu. 

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Voiko CV olla iätön ja nimetön?


Työnantaja ei saa kysyä työnhakijan perhesuunnitelmista ja jos kysyy niin ei tarvitse vastata. Myöskään seksuaalinen, uskonnollinen tai poliittinen suuntaumus eivät ole työnantajan asia. Yleensäkään mikään henkilökohtainen ei ole, mutta silti näitä asioita edelleen kysellään. Eteenkin naisilta kysytään perhesuunnitelmista ja tämä näkyykin naisten suuremmassa määräaikaisten työsuhteiden määrässä. Kuitenkin nykyään google ja sosiaalinen media antavat pienelläkin tutkimisella vaikka mitä irti kenestä vain. Silti ehkä karuin asia millä ihmisiä on valittu työhaastatteluun, tuli vastaan viikko sitten. 
Kyseessä oli eräs kunta ja sille valittava työntekijä. Haastatteluun valitsijat arvostelivat hakijoita tietenkin iän, sukupuolen, koulutuksen ja kokemuksen perusteella, mutta kaikkein hälyyttävintä oli, että joku muuten pätevä tyyppi olikin väärää horoskooppimerkkiä. Valitsijat selkeästi olivat päättäneet jo etukäteen, että horoskoopilla oli väliä miten työntekijä sopisi työympäristöön ja millainen persoona hänellä olisi. Ihan sama mitä hakemuksessa luki. Haastatteluun valittiin henkilöt, jotka täyttivät kriteerit siis myös horoskooppimerkkinsä mukaan.
Siis ihan oikeasti!
Valitsijat koostuivat kokonaan naisporukasta. Jotenkin tämäkin on hyvin sukupuolisidonnaista. Nyt vain niin päin, että naiset ovatkin paljon vähemmän suvaitsevia kuin miehet, jos tullaan horoskooppimekkeihin.
Tämän jutun kuultuani tulee sellainen olo, että maailmassa ei voi näköjään enää luottaa ollenkaan siihen työtä saisi jos on kaikin puolin pätevä sekä sopiva hoitamaan hommaa. Näköjään pitää olla oikea tähtimerkkikin.
Miten siis tälläiseen voi puuttua? Pitäisikö työhakemusten olla kokonaan nimettömiä, kuvattomia ja syntymäajattomia? Työtodistukseenkaan ei enää saa laittaa arviointia työn suorittamisesta, ellei työntekijä sitä erikseen pyydä. Mitä jää jäljelle jos CV:stä poistetaan nimi, ikä ja sukupuoli ja työtodistuksetkin ovat vain päivämääriä paperilla? Onko siis CV jo vähän nähty juttu ja olisi aika kehittää joku uusi metodi työnhakijan arvioimiseksi?

Tästä on hyvä lähteä suunnittelemaan syksyn työelämäluentoja.