Edarivaalit jälleen kerran

Taas on se aika kahdesta vuodesta. Ihmisten fb-statukset kiertävät yhden aiheen ympärillä ja miljoona erinäköistä ja kokoista faniryhmää tuntuu ilmestyvän kuin sieniä sateella. Kyseessä on edarivaalien syksy.

Ylioppilaskunnan edustajisto on ylioppilaskunnan ylin päättävä elin. Se koostuu 60 hengestä, jotka haluavat enemmän tai vähemmän vaikuttaa ylioppilaskunnan tulevaisuuteen. Osalle se saattaa olla ponnahduslauta tulevalle poliittiselle uralle ja osalle kiva CV-merkintä. Joka tapauksessa edustajisto on hyvin sekalaista sakkia ja niin sen pitääkin olla.

Edustajisto on kuitenkin aika nopeasti jo nähty juttu. Itse toimin edustajistossa kaksi kautta eli neljä vuotta. Tässä ajassa ehti tehdä oikeastaan kaiken mitä edustajistolla on tarjota. Kaikki on kiinni omasta aktiivisuudesta. Siinä ajassa moni ehtii toimia HYY-yhtymän tytäryhtiöiden hallituksissa (kuten unicafe), edustajistoryhmänsä puheenjohtajana, hallintoneuvostossa ja HYYn hallituksessa. Nämä paikat kasvattavat omaa kokemusta ylioppilaskunnan maailmasta mutta jossain vaiheessa jokaisen vaan täytyy tajuta sanoa hommalle stoppi. Edustajistossa usein äänessä ovat juurikin nämä vanhat toimijat, jotka ovat HYYtyneet pois tavallisen opiskelijan arjesta ja osaavat ulkoa kaikenmaailman tavoiteohjelmat ja strategiat. Jokaisessa järjestössä on varmaan näitä vanhoja toimijoita, joiden suusta kuulee "ennen oli kunnollista, nyt ei ole kunnollista" - tyylisiä kommentteja.

Ei sillä että kokemuksesta haittaa olisi, mutta juurikin se yksi vahvuus, mikä ylioppilaskunta-aktiiveilla on, on uudistumiskyky.Uudet vastavalitut edaattorit puhkuvat vielä intoa ja halua pelastaa maailma. Innostusta ei saisi tappaa niin pitkään kun sitä vielä riittää. Antaa siis uusien rauhassa keksiä uusia ideoita.

Tällä kirjoituksellani oli pointti. Katsoin läpi edustajistovaalien ehdokaslistat. Lähes jokaisesta vaaliliitosta (vanhoista, jotka ovat olleet edarissa) löytyy tyyppejä, joita ei aivan varmasti kiinnosta kyllä enää pätkän vertaa istua HYYn edustajistossa. Löytyy vanhoja HYYn hallituslaisia, kaupunginvaltuutettuja, kansanedustajien avustajia, työelämään siirtyneitä henkilöitä  ja muutenkin jo hyvin pitkän uran edustajistossa tehnyttä porukkaa.

Nyt mietin että ihan oikeasti käsi sydämellä, onko näillä henkilöillä enää aikaa/motivaatiota haluta puhtaasti HYYn edustajistoon?

Oikeasti vastaus tähän kuuluukin että ei, en vain usko että kukaan myöntää tätä. Nämä henkilöt ovat lähteneet ehdolle "keräämään ääniä". Itse koen tämän äänestäjien ja itsensä pettämisenä jos on ehdokkaana edariin, vaikka ei sinne enää haluaisi.Itse en tämän takia voinut enää lähteä edariin ehdolle, koska koin että olen jo vähän nähnyt koko jutun ja että olisi uusien aika päästä vaikuttamaan ylioppilaskuntaan. On tietenkin ihailtavaa, jos henkilöt jotka ovat oikeasti jo siirtyneet pois työelämään muihin hommiin, haluavat tuoda oman osaamisensa HYYn käyttöön. En kuitenkaan usko että tämä pätee kaikkien kohdalla. Usein kyseessä on vain periaate "tuu ehdolle keräämään ääniä, ei sun tarvii enää tehä mitään" tai "haluan vielä tehdä jotain hyvää ryhmäni hyväksi, joten olen ehdolla vielä kerran keräämässä ääniä".

Edustajistovaalit ovat nyt lokakuussa ja kannustankin kaikkia äänestämään edarivaaleissa. Mutta harkitkaa nyt tarkkaan onko järkevää äänestää tyyppiä, joka on istunut jo edustajistossa yhtä monta vuotta kuin mitä tutkintovaatimukset määrittelevät ihmisen tavoiteopiskeluajaksi. Äänestäkää niitä, jotka vielä puhkuvat intoa ja voivat saada jopa jotain innovatiivisia ja uusia ideoita.

Älä äänestä vanhaa partaa, äänestä uudistumisen puolesta!

Tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni. Tehkää te omat johtopäätökset.

Viikottainen pinaattilettupäivä

Luin juuri suomenkuvalehden blogitekstin. http://suomenkuvalehti.fi/blogit/polkomfi/viikon-valopaa-emma-kari

Kylläpä tätä taas jaksetaan. Koko homma myytiin helsinkiläisille aivan väärin. Yksikään koululainen ei olisi pannut pahakseen jos asiaa olisi kutsuttu vaikka "viikottainen pinaattilettupäivä" -nimellä.

Tämän lisäksi tekstissä vielä todetaan, että pojat käyvät lähipizzeerioissa syömässä mielummin kuin koulun ruokalassa. Ensinnäkin peruskouluissa koulun alueelta ei saa poistua koulun aikana eli kukaan ei saa lähteä syömään mihinkään muualle. Usein myös vanhemmat haluavat, että lapsien syömistä pidetään silmällä, että he varmana syövät jotain koulupäivän aikana. Harvemmin on yläkoululaisella rahaa käydä lähipizzeeriassa jatkuvaan ellei kotoota sitä vanhemmiltaan saa eli kotonakin voitaisiin pitää huolta siitä terveellisen ruokavalion ymmärtämisestä.

Usein vielä lukiolaiset, eteenkin pojat, ovat jo tajunneet että koulu tarjoaa ilmaista ruokaa ja tulevat usein syömään lukulomallakin koululle. Tytöt tuntuvat olevan nirsompia tämän suhteen, mutta pojille kyllä kelpaa ruoka keskellä päivää.

Mietin kasvisruokapäivää koulu ruokalassa muutama viikko sitten. Menu seuraavalle päivälle näkyy koulun seinällä: porkkanalättyjä. Seuraavana päivänä juuri ennen yhtätoista alkaa luokassa kitinä, että päästä jo syömään, on porkkanalättyjä ja ne menevät aina niin nopeasti.
Kukaan ei valita, koulun pinaattikeitto ja porkkanalätyt näyttävät kelpaavan hyvin.

Ennen oli kunnollista!

Voi noita nykyvanhempia!

Tänään taas tulin pettyneeksi heihin. Anteeksi nyt yleistys jos se loukkasi jotakuta, mutta niinhän se on että yksi mätä omena pilaa mehun kaikilta muilta.

Kävelin tänään kampin keskuksen ohi kun olin menossa käymään Hobby Pointissa. Kampin luona huomasin lumessa leikkivän noin 11-vuotiaan pojan. Ainoa syy miksi huomasin hänet oli se, koska hän heitteli lumipalloja maahan ja olin itse karjunut koko päivän koulussa oppilaille että lakatkaa heittelemästä lumipalloja.
Kävin asioillani ja palasin samaa reittiä. Poika oli edelleen samassa paikassa paisti nyt hän näytti jo itkevän. Kysyin pojalta mikä hätänä kun hän näytti siltä että selkeästi odottaisi jotakuta. Poika ei osannut suomea mutta puhui kllä täydellistä englantia ja kertoi odottavansa äitiään. Äiti oli kuulema mennyt bisnestapaamiseen ja kulkisi kampin pelikaupan ohi ja ottaisi pojan mukaansa matkalla kotiin. Poika vain kertoi tulleensa paikalle jo puoli viisi ja kello oli kuitenkin jo lähempänä seitsemää.

Juttelin siinä hetken pojan kanssa, että eikö hän haluaisi mennä sisäälle lämmittelemään kun ulkona satoi lunta ja oli muutenkin märkää. Poika kuitenkin pelkäsi että äiti ei sitten löyd häntä, koska äidin oli tarkoitus hakea poika siitä pelikaupan edestä. Hetken siinä juteltua poika kertoikin että äiti jättää hänet usein kyseiseen pelikauppaan kun hänen täytyy mennä töihin. Pelikaupan piti olla auki kahdeksaan mutta se olikin mennyt kiinni jo kuudelta. Pojalla ei ollut kännykkää eikä hän tiennyt äitinsä numeroa. Hän myös sanoi että osaisi kyllä mennä kotiin mutta hänellä ei ollut kotiavainta.  Vielä hetken juteltuamme sain pojan lähtemään sisäpuolelle odottamaan äitiään, koska pelikaupalla oli sielläkin sisäänkäynti ja poika vaikutti tyytyväisemmältä tajutessaan että voi odottaa sielläkin. Itse jouduin tässä vaiheessa lähteä pois.

Kuitenkin pistipä tämäkin kohtaaminen taas miettimään sitä että missä ihmeen vaiheessa pelit ovat korvanneet aidon ihmiskontaktin ja ryhtyneet lapsenvahdeiksi? Kuinka joku voi jättää lapsensa toistuvasti pelikaupan hoitoon ja mennä itse töihin?

Tämä ei valitettavasti ole ensimmäinen esimerkki tälläisistä tapauksista. Muutama vuosi sitten ollessani koulussa töissä ihmettelin kun yksi oppilas oli aina levoton ja väsynyt eikä ikinä saanut kotona tehtyä läksyjä. Oppilas kertoi viettänsä päivän koulussa ja iltapäiväkerhossa ja kun äiti tuli hakemaan niin lapsi ja hänen veljensä olivat aina eri lapsiparkissa muutaman tunnin, usein elixian koska äidin piti päästä käymään salilla. Tyttö tiesi tarkkaan millainen lapsiparkki missäkin oli, oli sitten kyseessä sello, ikea tai elixia. Äiti viel piti tytölle puhuttelua että miksi tyttö ei tee lapsiparkissa ollessaan läksyjä vaan jättää ne iltaan kotiin tehtäväksi jossa äiti ei ehdi auttaa. Halusin tällöin huutaa äidille että herää ihminen, mutta en voinut, sillä mikä minä olin neuvomaan häntä oman lapsensa kanssa...

Mikä siis neuvoksi enää jos pelit ja leikkipaikat ovat korvanneet oikeat ihmiskontaktit. Ehkä tulevaisuudessa lapsenhoitajatkin ovat netin välityksellä keskusteluyhteydessä olevia henkilöitä, joita ei koskaan oikeasti tapaa. Ehkä nämäkin tapaukset ovat osoituksia siitä, että oikeasti nuorisotaloille olisi kysyntää ja iltapäivätoimintaa tulisi laajentaa muillekin kuin vain peruskoulun ekalle luokalle. Näitä odotellessani, olen onnellinen siitä ettei minulla ole omia lapsia, muuten joutuisin kuitenkin tekemisiin muiden vanhempien kanssa...